Syksyn parhaat elokuvat

Syksyn parhaat elokuvat

Elokuvailtaa voi viettää myös omalla kotisohvalla.

Syksy on elokuvien sesonkiaikaa. Kun ulkona viilenee, on mukavaa istahtaa rennosti sohvannurkkaan elokuvia katselemaan. Syksyllä myös elokuvateatterit täyttyvät uusista elokuvista ja tänä syksynä uutuuksien joukossa on sellaisia helmiä, joiden takia kannattaa vaihtaa pyjamahousut johonkin siistimpään ja suunnata lähimpään elokuvateatteriin iltaa viettämään. Olitpa sitten scifin, toiminnan tai vaikka kauhun ystävä, löydät varmasti syksyn uutuustarjonnasta juuri sinulle mieluisimman elokuvan. Myös kotimaisen komedian ja draaman ystäviä hemmotellaan tänä syksynä, kun Eve Hietamiehen romaaniin perustuva Yösyöttö sai ensi-iltansa lokakuun alussa. Lokakuun loppupuolella valkokankaalla puolestaan nähdään Aki Louhimiehen ohjaama versio Väinö Linnan Tuntemattomasta Sotilaasta. Etenkin Tuntemattoman sotilaan uskotaan keräävän paljon katsojia Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden hengessä. Yösyöttö-elokuvan julkaisu tosin aiheutti hiukan hämminkiä, eikä elokuvaa nähdä lainkaan Finnkinon omistamissa elokuvateattereissa. Nyt moni odottaakin jännityksellä, kuinka käy Tuntemattoman sotilaan. Finnkinolla on elokuvateatterien suhteen monopoli monissa isoissa kaupungeissa. Siksi elokuvan puuttuminen Finnkinon listoilta onkin tragedia sekä katsojalukujen että elokuvan tavoitettavuuden kannalta. Kävi miten kävi, elokuvissa on tarjolla paljon mielenkiintoista nähtävää tänä syksynä.

Scifiä ja kauhua

Yksi syksyn odotetuimmista uutuuselokuvista on varmasti scifi-klassikko Blade Runner 2049, jossa nähdään myös suomalaisen Krista Kososen roolisuoritus, joskin Kosonen näyttelee elokuvassa vain pientä sivuroolia. Päärooleissa nähdään muun muassa Ryan Gosling, Harrison Ford ja Jared Leto. Elokuva on saanut kriitikoilta todella hyvät arviot ja etenkin sen maalaamia visioita tulevaisuudesta pidetään vaikuttavina ja jopa uskottavina. Jokaisen scifi-fanin on nähtävä tämä elokuva, sillä tästä takuulla puhutaan! Myös kauhuelokuvat kuuluvat syksyyn lokakuun lopussa vietettävän Halloweenin hengessä. Syksyn uutuuselokuvista ei voidakaan puhua mainitsematta Stephen Kingin It-romaanista tehtyä elokuvasovitusta. Jos pelkäät klovneja, tämä elokuva todella karmii selkäpiitäsi. Kuten mainittu It perustuu Stephen Kingin romaaniin, mikä on kaikille kauhuelokuvien ystäville takuu siitä, että tulossa on jotakin oikeasti pelottavaa. It ei olekaan tyypillinen kauhuelokuva, joka tyytyy vain säikäyttelemään katsojiaan. It tarjoilee samassa paketissa hyytävää kauhua, sopivasti säikäyttelyjä, vahvan juonen ja tarinan sekä upeita näyttelijäsuorituksia. Elokuvassa katsoja huomaa toisinaan myös nauravansa roolihahmojen hauskoille letkautuksille. Nämä pienet valonpilkahdukset tarjoavat juuri sopivasti kevennystä muuten varsin kammottavaan elokuvaan, jonka jälkeen herkimmät näkevät painajaisia viemäreistä hyppivistä klovneista. Jos nautit kauhuelokuvista, tämä on pakko nähdä.

Elokuvailtaa voi viettää myös kotona

Kuten sanottu, syksy on parasta aikaa rentoutumiseen. Korkokenkien tai kiiltonahkakenkien sijaan jalkaan sujahtavat Converse kengät ja työpäivän päätteeksi jalkaan on mukava vetää pyjamahousut. Jos haluat viettää rentoa iltaa, järjestä leffailta joko yksin, oman kullan tai kavereiden kanssa. Vuokraa hyvä elokuva tai valitse se suoratoistopalvelusta. Älä myöskään unohda naposteltavia, valitse mielesi mukaan joko sipsejä, popcornia tai irtokarkkeja. Pukeudu mukavasti, vedä jalkaasi villasukat ja himmennä valoja. Sytytä halutessasi myös muutama kynttilä tunnelmaa luomaan. Ota sitten mukava asento sohvalla ja kääriydy lämpimään huopaan nauttimaan elokuvasta. Syksyyn sopivat kaikenlaiset elokuvat komediasta scifiin ja kauhuun. Kauhua on mukava katsella porukalla, jotta tunnelma ei käy liian pelottavaksi ja ahdistavaksi. Sen sijaan kevyt komedia on mukavaa ajanvietettä myös yksinäiselle elokuvan katsojalle. Monet vannovat syksyisin myös Nordic noirin ja erilaisten murhamysteerien tai dekkarien nimeen. Synkkä tunnelma ja pohjoismaisen synkkä sielunmaisema sopivat syksyn harmaaseen tunnelmaan erittäin hyvin. Toisaalta elokuvia ei voi lajitella vuodenajan mukaan, sillä mikä tahansa sopii katsottavaksi koska tahansa.

DynamiX