Laatuaikaa isän kanssa? Nappaa tästä parhaat leffavinkit!

Laatuaikaa isän kanssa? Nappaa tästä parhaat leffavinkit!

Vietit sitten isäsi kanssa paljon tai vähän aikaa, on tärkeää, että yhdessä vietetään aikaa silloin, kun se on mahdollista. Vaikka asuisit maan tai maailman toisella puolella, pysyy isä aina mielessä, ja kun tiet jälleen tapaavat, on ajasta otettava kaikki hyöty irti. Joskus eteen kuitenkin osuu kysymys siitä, minne isäukon voisi viedä päivää viettämään. Jos isäsi on kiinnostunut elokuvamaailmasta, yksi parhaista vaihtoehdoista on tietysti elokuvissa käyminen.

Vaikka elokuvissa käyminen onkin ihmisten vaurastuessa yleistynyt huomattavasti, ja jotkut mieltävät sen jopa yhtä arkiseksi aktiviteetiksi kuin vaatekaupoilla shoppailun, on elokuvissa edelleen sitä taikaa, jota suuret elokuvien ystävät osaavat arvostaa. Vaikka isänpäivälahjoja isälle olisikin jo hankittu, voi isää hemmotella myös isänpäivän ulkopuolella; onhan laatuaika perheen kanssa yhtä tärkeää kuin ystävien läheisyys!

Parhaat leffavinkit

Ennen leffan valintaa kannattaa aivan ensimmäiseksi miettiä, millaisista elokuvista kukin pitää. Vaikka oikeassa elokuvateatterissa valinnanvaraa ei tämän päivän suoratoistopalveluihin verrattuna ole paljon, kannattaa elokuvan genre valita yhteisen maun mukaisesti. Jos siis isäsi pitää toimintaelokuvista, mutta itse taas katselet paljon draamaa, voit kenties joustaa tässä tapauksessa ja viedä isäsi katsomaan hänen valitsemaansa elokuvaa. Voitte tehdä myös kompromissin ja valita elokuvan, josta löytyy jotain hieman molemmille.

Esittelemme seuraavaksi loppuvuoden odotetuimmat elokuvat, joiden joukosta löytyy valikoimaa niin draaman kuin toiminnankin ystäville. Voit siis hemmotella isääsi jo ennen isänpäivää hauskalla leffaillalla!

Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw

Elokuun alussa Yhdysvalloissa ensi-iltansa saava uusi Fast & Furious eli Hurjapäät on elokuvasarjan faneille ja kaikille nopeista autoista ja toiminnantäytteisistä elokuvista pitäville oikea nappivalinta. Tässä uudessa Hurjapäät-osassa edellisistä elokuvista tutut Luke Hobbs (Dwayne Johnson) ja Deckard Shaw (Jason Statham) muodostavat varsin epätodennäköisen liittouman, sillä heidän yhteisvoimiaan tarvitaan, kun kyberneettisesti muunneltu rikollinen uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta.

It Chapter Two

Syyskuussa kauan odotettu It-kauhuelokuvan jatko-osa saapuu viimein teattereihin, ja siksipä kauhun mestari Stephen Kingin kirjasarjoja rakastavan isän on tämä päästävä näkemään! Paljon hehkutettu ensimmäinen osa nostatti huimasti uudelleen kuvattujen klassikkoelokuvien mainetta, sillä Andy Muschiettin ohjaama ja Bill Skarsgårdin tähdittämä Kingin klassikko teki genressään myyntiennätyksiä. Nyt pelottava klovni on palannut, ja siksi It Chapter Two onkin loistava valinta syyskuun pimeisiin iltoihin.

Joker

Batmanin arkkivihollisen Jokerin tarinaan keskittyvä elokuva saa Yhdysvalloissa ensi-iltansa lokakuussa. Toisin kuin lähes kaikissa supersankarielokuvissa, tässä synkässä rikosdraamassa keskitytään seuraamaan omituisen stand up -koomikon kasvua pelottavaksi psykopaatiksi, joka palaa kerta toisensa jälkeen terrorisoimaan Batmanin suojelemaa Gothamia. Joaquin Phoenixin roolisuoritusta Jokerina on ehditty kehua myös etukäteen.

The Addams Family

Vaikka kyseessä onkin animaatio, on lokakuussa ensi-iltansa saava Addamsin Family yksi loppuvuoden odotetuimmista elokuvista myös aikuisten keskuudessa. Addamsin koomisen makaaberi perhe on tullut myös vanhemmalle sukupolvelle tunnetuksi jo vuonna 1991 julkaistusta elokuvasta, ja vuonna 1964-1966 ja myöhemmin 1998-1999 kuvatuista tv-sarjoista. Jos yllä mainitut elokuvat eivät nappaa, voi Addamsin perhe olla loistavaa vastapainoa synkkään ja ankeaan syksyyn.

Star Wars: The Rise of Skywalker

Jos perheestä löytyy Star Wars -elokuvien faneja, on sanomattakin selvää, että kyseessä on yksi loppuvuoden, tai ellei jopa koko vuoden odotetuin ensi-ilta. Kyseessä on joulukuussa julkaistava Skywalker -saagan yhdeksäs ja viimeinen osa, joka jatkaa reilun vuoden jälkeen niistä tapahtumista, mihin vuonna 2017 julkaistu The Last Jedi jäi. Pääosissa nähdään muun muassa Adam Driver, Daisy Ridley ja John Boyega.